Päiväkotikiusaaminen on lasten arkipäivää
Olen monesti ennenkin käsitellyt kiusaamista, mutta nyt alkaa keittää yli! Aloitin aamuni keskustelemalla alle 4-vuotiaan päiväkotikiusaamisesta. Kiusaaminen oli alkanut jo alle kolmevuotiaiden ryhmässä. Se ei ole sellainen keskustelu jolla haluaisi aloittaa päivänsä. Itseasiassa se on keskustelu, jota ei haluaisi joutua koskaan edes käymään. Miten maailmasta onkaan tullut näin karu. Miten yhä pienemmistä lapsista tulee niin julmia? Ja mikä oleellisinta, miksei asialle tehdä mitään?
- Seurataan, sanovat hoitajat. Yleensä se tarkoittaa sitä, ettei asialle tehdä yhtikäs mitään. Ei seuraaminen mitään auta, täytyy toimia! - Ei voi koko ajan jotain kieltää, hoitajat puolustelevat. Miten niin ei voi!? Tietenkin voi ja täytyy! On erittäin epäjohdonmukaista ensin kieltää ja sitten sallia jotakin, eikä kiusaamista pitäisi sallia missään tapauksessa. Ikinä.
Silloin, kun minä olin kouluikäinen kiusaamiseen puututtiin heti. Koko luokalle pidettiin puhuttelu siitä, kuinka kiusaaminen on väärin ja kuinka tärkeää on kertoa heti jollekin aikuiselle, mikäli toista kiusataan. Asiasta keskusteltiin sekä kiusaajan, että kiusatun vanhempien kanssa. Asiat selvitettiin samantien, eikä odotettu kiusaamisen pahenevan.
-Voitko äiti puhua aikuisille, ettei mua enää kiusattaisi, on lause, jota ei pitäisi tuon ikäisten lasten suusta kuulua. Joidenkin lasten suusta se ei kuulu, vaikka pitäisi. Lapsi ei uskalla kertoa kenellekään kiusaamisesta ja saattaa syrjäytyä vain siksi, ettei kiusaamiseen voida puuttua, koska sitä ei tiedosteta. Se voi vaikuttaa pitkälle loppuelämään. Onkin siis erittäin tärkeää, että lapsi kykenee ja uskaltaa kertoa, jos häntä kiusataan, siitä huolimatta, että kiusaaja uhkailisi, että kertomisesta seuraa vain jotain vielä pahempaa. On aikuisten tehtävä huolehtia siitä, ettei niin käy.
- Seurataan, sanovat hoitajat. Yleensä se tarkoittaa sitä, ettei asialle tehdä yhtikäs mitään. Ei seuraaminen mitään auta, täytyy toimia! - Ei voi koko ajan jotain kieltää, hoitajat puolustelevat. Miten niin ei voi!? Tietenkin voi ja täytyy! On erittäin epäjohdonmukaista ensin kieltää ja sitten sallia jotakin, eikä kiusaamista pitäisi sallia missään tapauksessa. Ikinä.
Silloin, kun minä olin kouluikäinen kiusaamiseen puututtiin heti. Koko luokalle pidettiin puhuttelu siitä, kuinka kiusaaminen on väärin ja kuinka tärkeää on kertoa heti jollekin aikuiselle, mikäli toista kiusataan. Asiasta keskusteltiin sekä kiusaajan, että kiusatun vanhempien kanssa. Asiat selvitettiin samantien, eikä odotettu kiusaamisen pahenevan.
-Voitko äiti puhua aikuisille, ettei mua enää kiusattaisi, on lause, jota ei pitäisi tuon ikäisten lasten suusta kuulua. Joidenkin lasten suusta se ei kuulu, vaikka pitäisi. Lapsi ei uskalla kertoa kenellekään kiusaamisesta ja saattaa syrjäytyä vain siksi, ettei kiusaamiseen voida puuttua, koska sitä ei tiedosteta. Se voi vaikuttaa pitkälle loppuelämään. Onkin siis erittäin tärkeää, että lapsi kykenee ja uskaltaa kertoa, jos häntä kiusataan, siitä huolimatta, että kiusaaja uhkailisi, että kertomisesta seuraa vain jotain vielä pahempaa. On aikuisten tehtävä huolehtia siitä, ettei niin käy.
Jotkut vanhemmat ovat joutuneet vaihtamaan lapsensa päiväkotia, koska kiusaamista ei ole saatu loppumaan. Ei ole oikein, että kiusattu joutuu vaihtamaan paikasta toiseen sen takia, ettei asioihin osata puuttua. Jos jonkun täytyy vaihtaa ryhmää, tai päiväkotia niin kiusaajan, mutta ei sekään poista ongelmaa, ainoastaan siirtää sitä. Kiusaaja jatkaa kiusaamista varmasti myös uudessa paikassa. Vanhempien tehtävä on suojella lastaan. Mikäli henkilökunta sulkee silmänsä kiusaamiselta, tai ei muuten puutu asiaan syystä, tai toisesta, ei vanhemman kannata jäädä tuskastelemaan asiaa, vaan ottaa yhteyttä päiväkodin johtoon. Mikäli sielläkään ei suhtauduta asiaan vakavasti on otettava yhteyttä yhä ylempään tahoon, kunnes joku vihdoin tekee asialle jotakin.
On aivan käsittämätöntä, miten ammattitaitoinen henkilökunta ei pysty puuttumaan alle viisivuotiaiden kiusaamiseen ja käyttäytymiseen. Tietenkin lapsia on paljon, hoitajia liian vähän ja pienet nahistelut kuuluvat normaaliin kanssakäymiseen, mutta jos kiusaaminen jatkuu pidempään ja lapsi on jatkuvasti mustelmilla ja pelkää päiväkotiin menoa, on annettu kiusaamisen mennä jo ihan liian pitkälle ja viimeistään siinä vaiheessa asialle on pakko tehdä jotakin! Lapsille on opetettava käytöstapoja. On surullista, että joissakin tapauksissa käyttäytymissääntöjen opettaminen ja lasten kasvattaminen jää päiväkodin ja koulun vastuulle. Viimeistään koulun jälkeen siihen puuttuvat poliisi ja muut viranomaiset. Se on surullista, mutta ikävä tosiasia.
On aivan käsittämätöntä, miten ammattitaitoinen henkilökunta ei pysty puuttumaan alle viisivuotiaiden kiusaamiseen ja käyttäytymiseen. Tietenkin lapsia on paljon, hoitajia liian vähän ja pienet nahistelut kuuluvat normaaliin kanssakäymiseen, mutta jos kiusaaminen jatkuu pidempään ja lapsi on jatkuvasti mustelmilla ja pelkää päiväkotiin menoa, on annettu kiusaamisen mennä jo ihan liian pitkälle ja viimeistään siinä vaiheessa asialle on pakko tehdä jotakin! Lapsille on opetettava käytöstapoja. On surullista, että joissakin tapauksissa käyttäytymissääntöjen opettaminen ja lasten kasvattaminen jää päiväkodin ja koulun vastuulle. Viimeistään koulun jälkeen siihen puuttuvat poliisi ja muut viranomaiset. Se on surullista, mutta ikävä tosiasia.
syy voi olla myös vanhemmissa....kun rikkaan perheen jalmarin pitää jakaa omat karkkinsa muiden kanssa nyyttäri päivänä on vanhempien ja jalmarin mielwstä kaikki kiusaajia. ja tämän päivän jälkeen jalmaria varmasti kiustaankin.
VastaaPoistaNiinhän se yleensä onkin. Kotoahan ne tavat yleensä opitaan, niin hyvät, kuin huonotkin.
PoistaSe on totta, että silloin kun itse oli pieni niin asiaan puuduttiin heti. Myös kokemuksesta voin sanoa itsekin samaa.
VastaaPoistaVoin kertoa että henkilökunnan voi olla vaikea puuttua joihinkin asioihin, koska on vaan liian kiire ja lapsia niin paljon :( oon tyytyväinen et itse työskentelen paikassa jossa aikaa riittää lapsille, ei paperien ja muitten asioitten pyörittelylle. Ja aina puutumme kiusaamiseen! Tällä hetkellä mun työpaikalla kukaan ei kiusaa ketään ja huomaa kuinka iloisia lapset ovat sinne tullessaan. Ryhmä ei myöskään ole mahdottoman suuri! Turvallisuuden luominen on tärkeää fyysisesti ja henkisesti, että kaikilla on hyvä olla. Ongelmat on helpompi havaita jos näihin asioihin on kiinnitetty huomiota ennestään. Tänä vuonna vietetään hyvien tapojen vuotta ja korostamme lapsille niitä entistä enemmän. Olen ylpeä omasta työpaikastani ja siellä hoidossa olevista lapsista, sillä siellä on vältytty ongelmilta jotka koskevat koko Suomen lasten hyvinvointia. Kunnioitus ja hyvät tavat tulisivat kuulua kaikkiin lasten hoitopaikkoihin ja kouluihin niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa. Kiitti taas ajatuksia herättävästä kirjoituksesta! :) t. Saila
VastaaPoistaTottakai ymmärrän sen, ettei aina huomaa kaikkea, kun lapsia on paljon, mutta siinä vaiheessa kun se kiusaaminen on oikeasti jatkunut yli vuoden saman lapsen taholta ja henkilökunta on siitä tietoinen, muttei tee mitään, niin kyllä joku on pielessä ja pahasti! :( Sun työpaikka kuulostaa tosi mahtavalta ja viihtyisältä paikalta niin lapsille, kuin teille työntekijöillekin! Tollasta sen pitäis olla joka paikassa! :)
PoistaLastenhoitoalalla on paljon sellaista porukkaa, ettei ne kuuluisi sinne ollenkaan, kauheeta, jos kiusaaminen on jatkunut noin kauan, jättää ihan varmasti jälkensä, olen kuullut tapauksista, että opettajat joskus koulussa menevät mukaan lapsen mollaamiseen, kun haluavat itsekin olla vahvempien puolella, kun ovat itse niin heikkoja, että pelkäävät myös kiusaamista.
VastaaPoistaIhan kauheaa! Jos aikuiset eivät pidä lasten puolia, niin kuka sitten!? Tuollaisista opettajista pitäisi kyllä tehdä valitus jonnekin korkeammalle taholle!
PoistaPakko tulla laittamaan kommenttia, että itse kun olin eskarissa niin ei mua otettu kunnolla leikkeihin tai sitten sain olla se ''pahis'' kaikissa leikeissä.. ei tommonen nyt tässä iässä haittaa, mutta kyllähän se sillon satutti :/
VastaaPoistaEn yleistä, mutta voisivat nuo hoitajat vähän parempaa vahtia pitää. Pikkuveljeni, joka on erityisoppilas, pääsi karkaamaan päiväkodista 7-vuotiaana, koska hoitajat pitivät huonosti vahtia.. olisi voinut käydä mitä tahansa, jäädä vaikka auton alle tai tulla siepatuksi. Mistä sitä ikinä tietää, mitä tapahtuu?
Kiitos kommentistasi! Tiedän tunteen, sillä itseäni on kiusattu päiväkodista amikseen. Varsinkin lapset ovat herkkiä, joten kyllähän kaikenlainen kiusaaminen ja ulkopuoliseksi jättäminen satuttaa. :/
PoistaItsekin olen kuullut vähän turhan monta tarinaa noista karkureista, kun yksikin tälläinen tapaus on ehdottomasti liikaa. Osassa päiväkodeissa näkee sitä, että aikuiset juttelevat pihalla keskenään yhtään katsomatta mitä lapset tekevät. Toisaalta tuntuu siltä, että joissakin paikoissa lapsia vain on ihan liikaa yhtä hoitajaa kohden, joten sinällään kyllä ymmärrän, että välillä voi olla vaikeaa pysyä kaikkien perässä..