Kesäkuun viimeiset bileet

Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna oli tiedossa jälleen yhdet pirskeet. Hyvä, kun olin ehtinyt toipua vielä edellisistäkään. Joku yritti selvästi vihjailla, ettei mun ehkä kannattaisi lähteä ollenkaan, koska olin edelleen todella väsynyt, olo oli kamalan tukkoinen ja kyydin löytymisen suhteen oli aluksi ongelmia, eikä oikein kukaan muukaan olisi osallistumassa. Olin kuitenkin missannut juhlakalun aikaisemmat synttäripippalot, joten olin päättänyt tällä kertaa osallistuvani hinnalla millä hyvänsä.

Pienen sumplimisen jälkeen onnistuin saamaan pikkuserkulta kyydin meidän mökille. Matkalla puhuttiin muun muassa siitä, kuinka vietän suurimman osan ajasta yksikseni, koska suurin osa mun ikäsistä kavereista on jo perheellisiä, tai muuten vaan nyhjää mieluumin kaiken aikaa kultansa kainalossa. Meinasin sanoa, että ehkä niistä oli tullut vanhoja, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että ei meidän suvussa vanhempikaan sukupolvi viettänyt viikonloppuja sillä tapaa. Ystävistäni ei ollut tullut vanhoja, heistä oli tullut aikuisia. Eipä sillä, että muakaan ihan joka viikonloppu huvittais rällätä ja kiertää kuppiloita, mutta oishan se kieltämättä välillä ihan kivaa.

Perillä satoi vettä, nokka ja kurkku meni heti sisään päästessä kahta kauheammin tukkoon ja silmät alkoivat vuotaa ja tuntuivat väsyneiltä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että olisi sittenkin pitänyt jäädä kotiin. No se oli myöhäistä nyt ja kotiin pääsisin vasta seuraavana tiistaina. Buranaa, vähän telkkua ja paljon unta.

Lauantaina viihdyin sängyssä mahdollisimman pitkään. Aamupalaksi buranaa ja vitamiineja. Olo oli vähintään yhtä mieluinen, kuin 39 asteen kuumeessa, vaikkei mulla mittarin mukaan ollut edes tavallista enemmän lämpöä. Pitäiskö sittenkin jättää juhlat väliin? No olis ehkä pitänyt, mutten jättänyt. Tietenkään. Sen sijaan päätin juhlia kaikkien menetettyjen juhlien edestä onnistuen siinä niinkin mallikkaasti, että seuraavana päivänä edellisillan ja yön kohdalla oli muistissa pelkkä musta aukko.

Äiti tiesi kertoa, että olin vetänyt takaisin omalle mökille kävellessä naamalleni useaankin otteeseen. Ei saatana. Hävetti. En muista koska olisin viimeks vetäny niin hirveet överit. Itseasiassa en tiedä oonko koskaan aikasemmin ees vetäny niin hirveitä övereitä, enkä kyllä ymmärrä miten tässä nytkään pääsi käymään näin, koska edellisviikon perjantaina olin juonut huomattavasti enemmän, huomattavasti lyhyemmässä ajassa ihan samaa tavaraa. Mystistä. No, onneks tän kesän juhlat tais nyt olla tässä ja loppukesän voipi ottaa vähän iisimmin.

Ps. Jos jostain voi olla kiitollinen niin ainakin siitä, että tässä suvussa tuetaan toinen toisiamme, ettei tartte pelätä jäävänsä johonkin ojan pohjalle. Ei nimittäin ole mikään itsestään selvyys, että joku olisi aina saattamassa kotiin.