Now you're just somebody that i used to know

Maanantaina suuntasin viimeistä kertaa vanhaan asuntooni laajasaloon. M oli muuttamassa, joten minun täytyi viimein hakea sinne jääneet tavarani. Asiasta oli sovittu jo hyvissä ajoin monta viikkoa etukäteen, eikä se ollut vaivannut minua millään tavalla ennen maanantaita. En ollut juurikaan ajattelut M:ää yli kuukauteen. Kuvittelin, että olin vihdoin pääsemässä hänestä yli.

Maanantaina iski kuitenkin kuvotus, ahdistus ja paniikki. Ne vyöryivät ylitseni, kuin hyökyaalto ja saivat minut melkein oksentamaan. Arvelin, että M olisi minulle yhä vihainen, mutta tiesin, ettei hän voisi näyttää sitä, koska en voinut hakea tavaroitani yksin. M joutuisi teeskentelemään, ettei hän vihannut minua. Minä joutuisin teeskentelemään, ettei minua itkettäisi. Tapaamisesta tulisi varsinainen farssi.

M käyttäytyi liiallisen ystävällisesti ja asiallisesti, kuten olin uumoillutkin. Sanat olivat ystävällisiä, mutta katse oli jäätä. Hän vältteli katsekontaktia, eikä puhunut paljoa. En ollut varma vihasiko hän minua niin paljon, vai eikö hän yksinkertaisesti enää tuntenut yhtään mitään. M oli purkanut pöydän valmiiksi ja tuonut pahvilaatikot ylös. Hän auttoi myös tavaroiden kantamisessa autoon. Olin kiitollinen, mutten voinut olla miettimättä oliko hän tehnyt sen vain siksi, että pääsisi minusta mahdollisimman nopeasti eroon. Minä en olisi halunnut päästä eroon hänestä. Minä olisin halunnut kysellä kuulumisia ja kertoa, kuinka onnellinen olin hänen puolestaan, koska hänellä meni niin hyvin. Kuinka paljon arvostin sitä, että hän pärjäsi erinomaisesti työssään, jota rakasti. En kuitenkaan sanonut mitään. Minulla ei ollut siihen enää oikeutta.

Olin lähtenyt hakemaan keittiön pöytää ja tuoleja, paria kellariin jäänyttä pahvilaatikkoa, muumimukiani, joka symboloi suhteemme irvokkuutta ja kattokruunua, mutta kattokruunu oli mennyt. M oli myynyt sen työkaverilleen, mutta sen sijaan sain jotakin muuta. Yllätyksekseni M lykkäsi käteeni hammasharjan ja tahnan. Vaikka tuntui jokseenkin huvittavalta, että hän oli säilönyt hammasharjaani kaapissaan yhdeksän kuukauden ajan, tuskin edes harkitsematta sen pois heittämistä jokin minussa särkyi. Hammasharja ei ollut pelkkä hammasharja, se oli loppu. Lopullinen piste lähes 12-vuotta jatkuneelle soutamiselle ja huopaamiselle.

Pakattuamme auton huikkasin M:n selälle moikat. M vastasi vaisusti ja sulki oven perässään katsomatta enää taakseen. Ne olivat elämäni kylmimmät hyvästit.